Anna Katariina

Mun ajatuksia elämästä

Jätä kommentti

Tammi-helmikuu oli mulle henkisesti aika rankkoja. Mun ja Wesleyn suhde päätyi eroon. Meidän uskonnot on hyvin erilaisia, eikä löydetty kultaista keskitietä. Lopullinen päätös syntyi kotona joululomalla. Ensimmäiset viikot eron jälkeen olivat tosi vaikeita, en pystynyt keskittymään mihinkään, makasin päivät pitkät sängyssä kattoa tuijotellen. Tahdoin vain nukkua. Pikkuhiljaa tajusin, että en voi jatkaa näin. ”I have to find the happiness inside of me.” Elämä jatkuu. En halua pilata tätä kevättä olemalla surullinen. Perheen ja ystävien tuki on ollut korvaamatonta. Olen pitänyt itseni kiireisenä ja järjestänyt puuhaa päiviini, jotta saisin muuta ajateltavaa. Ja nyt tunnen oloni vihdoin onnelliseksi.

Lisäksi koetuksella on ollut mun usko ihmisiin. Kauheannäköinen lause. Kaikennäköistä p***aa on tapahtunut, ja aina hyvät ihmiset kärsii kun pahat ihmiset tekee vääryyttä. Mun pohdinnat on olleet aika syvällisiä viime aikoina.. Miksi maailmassa on näin paljon pahuutta? Miksi lapsia kuolee? Miksi rattijuopot aiheuttavat onnettomuuksia? Miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? Miksi ihmiset valehtelevat, pettävät, loukkaavat läheisiään? Saako paha aina palkkansa? Oon aina ajatellut, että kaikella on tarkoituksensa – everything happens for a reason.. Mutta ei se ihan noinkaan ole. Mummon kuolemalla ei ole mulle mitään tarkoitusta – ainoastaan tuskaa ja surua.

Olen kasvanut näiden parin kuukauden aikana niin paljon. Nousin surusta ja tuskasta, nyt olo on vahva, itsenäinen, voimakas, energinen ja onnellinen. Koettelemusten jälkeen osaan nauttia onnellisuudesta, ja arvostan elämän pieniäkin iloja. Läheisten ihmisten menehtymiset poislukien en vaihtaisi omia ongelmiani/koettelemuksiani mihinkään. Ne ovat muokanneet minusta minut, enkä haluaisi olla kukaan muu.

Mun elämänfilosofiani on tämä: ole onnellinen ja tee ihmiset lähelläsi onnelliseksi. Tee niitä asioita, jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Kohtele ihmisiä niin kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua. Katso itseäsi peiliin ja kysy: oonko mä hyvä tyyppi? Jos vastaus mietityttää, jotain täytyy muuttua. Mä olen sinut itseni kanssa, peilistä takaisin katsoo ihminen, josta olen ylpeä.

”When something bad happens you have three choices. You can either let it define you, let it destroy you, or you can let it strengthen you.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s