Anna Katariina

Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa

Jätä kommentti

Torstaina tuli taas takkiin, 3-1. Mahtava fiilis pelata, tupa täynnä väkeä, mutta oltiin tosi kankeita. Meidän peli ei lähtenyt oikein missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Tai sanotaanko vaikka näin, että se oli lähdössä käyntiin neljännessä erässä, jota johdettiin about kahdeksalla pisteellä, mutta sitten tuli stoppi ja Troy pääsi 13-1 pisteen karkumatkalle. Mutta ei siitä sen enempää, jotkut ajatukset on ehkä parempi pitää itsellään, eikä huudella kaikelle kansalle.

Oon oppinut nollaamaan tappiot aika nopeasti. Aikaisemmin häviöt vaikutti muhun tosi kauan – jos voitettiin olin iloinen, jos hävittiin olin alakuloinen, joskus aika kauankin. Tämä ihan normaalia jokaisella urheilijalla, ei tappion jälkeen oikein hampaita naurata. Nytkin pelin jälkeen otti päähän, ketutti tosi lujaa, mutta kuitenkin perjantaina olin jo taas hyvillä mielin. Mä tein kaikkeni, jotta oltais voitettu – treenasin hyvin, valmistauduin henkisesti, ja pelasin parhaan kykyni mukaan. Mitä muuta olisin voinut tehdä? En mitään.

Mietin sitten, että oonko tottunut häviämiseen. En. Jokainen urheilija tietää, millainen ero fiiliksissä on voitetun ja hävityn pelin jälkeen. Jos olisin tottunut häviämiseen, se ei enää sattuisi. Ja voin sanoa, että kyllä sattuu. Sitten mietin, että mistä tämä muutos, että olen jo seuraavana päivänä iloinen? Tajusin, että lentopallo ei ole ainoa asia mun elämässä. Kävelin perjantaiaamuna kouluun, ja hymyilin, koska olin niin innoissani tulevista luennoista. Olen onnellinen. Kun yksi osa-alue elämässä (vaikkakin aika iso) ei suju niin kuin haluaisin, voin iloita muista asioista. Mun elämä on tasapainossa, ja sitä ei yksi tappio (eikä kaksi, kolmekaan) horjuta.

Sitten otsikon aiheeseen.. Oltiin Wesleyn kanssa suunniteltu, että treffattaisiin hänen vanhempiensa luona tänä viikonloppuna (asuvat puolessa välissä Mobilea ja Wesleyn nykyistä kaupunkia). Joukkueella piti olla vapaa viikonloppu treeneistä Troy-pelin jälkeen ja Wesleyn oli tarkoitus ajaa kotikaupunkiinsa joka tapauksessa. Soitin sitten hänen äidilleen, että halusin yllättää Wesleyn, ja ilmestyä ovelle hänen tietämättään. Wesleylle nimittäin sanoin, että valkku määräsi treenit lauantaille ja sunnuntaille tappion takia. Siinä sitten muikeana hymyillen ajelin heidän kotiinsa, pimputin ovikelloa, ja Wesley tuli avaamaan. Oli saada sydänkohtauksen, kun minä ja äitinsä saatiin aika makoisat naurut!! Viime helmikuussa Wesley yllätti mut, joten nyt sain maksettua kalavelat takaisin.

Viikonloppu oli ihanan rentouttava.. Mä opiskelin vähän ensi viikon tenttiin, kun Wesley teki pihatöitä, katsottiin telkkaria, käytiin ulkona syömässä ja leffassa, leivottiin surkaakakkua, nukuttiin pitkään. Nyt oon takaisin Mobilessa ja yritän palata arjen rytmiin.

”Happiness is when what you think, what you say, and what you do are in harmony.” – Mahatma Gandhi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s