Anna Katariina

Leijonakuningasta, levottomuutta, kokeita ja konferenssipelejä

4 kommenttia

Viime viikonloppuna alkoi siis kenferenssipelit. Voitettiin kotimatsit molemmat 3-1. Tästä on hyvä jatkaa! Nyt ollaan Arkansasissa.. Tänään vastassa Arkansas State ja sunnuntaina University of Arkansas Little Rock. Lähdettiin Mobilesta eilen aamukympiltä, ja saavuttiin Jonesboroon kuuden maissa. Mä kun luulin Suomessa ollessa, et meillä oli pitkiä pelireissuja.. Illalla treenit ja hotellille: ruokaa napaan, vähän vielä opiskelua ja sit unta kaaliin. Mun kouluviikko on ollut aika hullu, neljä koetta! Viimeinen tänä aamuna. Mun professori antoi kokeen valkulleni (sillä koe olisi ollut koulussa tänään), joka sitten valvoi että en luntannut. Aika helpottunut olo, kun sain sen tehtyä. Nyt saan vähän hengähtää, sillä maanantai ja tiistai on vapaata koulusta.

Kuva: USA Athletics, Brad Puckett

Viime viikonloppuna kävin katsomassa Leijonakuninkaan 3D:nä, aivan mahtava! Varmaan eka kerta kun oon laulanut leffateatterissa. Kaveri ja koko muu teatteriväki lauloivat englanniski, mä muistin osan lauluista suomeksi ja osan englanniski. Good times!

Mun sunnuntait on olleet viime aikoina tosi levottomia (yleensä sunnuntai on viikon vapaapäivä sekä koulusta että treeneistä). Pesen pyykkiä, juttelen perheen kanssa skypessä, opiskelen ja lepäilen. Aina puolessa välissä tulee hirmu levoton olo, enkä oikein saa päivästä kaikkea sitä irti, minkä vapaapäivästä haluaisin saada. Tekisi mieli mennä treenaamaan kunnon hikitreeni, sillä se rauhoittaa sekä piristää mua, mutta haluun antaa kropalle myös kunnon lepoa, että sitten jaksaisi treeneissä ja peleissä paremmin. Pitää kai kehitellä jotain muutakin stressinlievityskonstia kuin urheilu.

Tiistaiaamuna pääsin sitten ekaa kertaa elämässäni dopingtestiin. NCAA:n testaajat saapui kampukselle ja meidän joukkueesta arvottiin kaksi pissanäytettä antamaan. Oi sitä onnen määrää, kun sain kuulla että arpa suosi mua. Mulla oli koe kello 8:00, jota ennen halusin käydä vielä professorin juttusilla kysymässä viime hetken neuvoja. Herätys siis 5:45, puurot napaan, ja pissiä pidättäen Football Fieldhouseen, missä testi suoritettiin. Pääsin melkeinpä suoraan testiin. Siinä sitten housut kinttuun ja pissaamaan. Naisvalvoja seisoi metrin päässä. Istuin pöntöllä varmaan noin viisi minuuttia, pissitti, mutta ei tipan tippaa. Virtsanäytteen ramppikuumeeksi tätä kai kutsuisin. Ei voi mitään, jonon perään vettä litkimään. Tunnin päästä uusi yritys, joka onnistuikin sitten aika nopsaa vauhtia. Kerkesin kokeeseen, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Iltapäivällä menin sitten kampuksen sairaalaan, sillä kaikilta kansainvälisilta opiskelijoilta vaaditaan meningiitti (aivokalvontulehdus)-rokotus. Jouduinpa sitten pissaamaan toiseenkin kuppiin saman päivän aikana, sillä heidän piti tehdä raskaustesti, ennen kuin pystyivät rokottamaan mut. Ei oo vauvaa tulossa ihan lähiaikoina, joten sieltäkin selvittiin.

Tässä muutama kuva New Orleansin reissulta. Joukkuekuvan taustalla Jackson Square ja Saint Louis Katedraali. Toisessa kuvassa syödään terveelliseksi pelipäivän aamupalaksi kuuluisia Cafe Du Monden Beignets -donitseja, nam! No maassa maan tavalla, vai kaupungissa kaupungin tavalla.. Yleensä syödään tosi terveelisesti kun joukkueen kanssa reissataan, mutta nyt saatiin pienet herkkupalat.

”HAKUNA MATATA!”

4 thoughts on “Leijonakuningasta, levottomuutta, kokeita ja konferenssipelejä

  1. Samasta kioskistako ostit hakuna matatan kuin keväällä, on ainakin niin tutun näkönen maisema? Tais eilinen peli pikkusen jäädä kaivertamaan…ei kyllä mistään ole löytynyt pallokohtaista tilastoa, annappa vielä kerran se osoite. Dopingtesti ilmoitetaan siellä siis päivää ennen, täällä testi välittömästi pelin jälkeen?
    Matkakuumeisia terveisiä äipältä, välimeri kutsuu😉

  2. Samainen kioski, samainen munkki🙂 Joo täällä testaajat tuli koululle päivää ennen, pelireissuilla ei testejä ole ollut. Hyvä peli oli eilen (kolmatta erää lukuunottamatta), mutta lopputulos jäi kaivelemaan. Tänään käytiin joukkueen kanssa Hot Springs, kuumia lähteitä katsomassa. Huomenna peli Arkansas Little Rockissa. Äitille ihanaa matkaa!!

    http://www.usajaguars.com/custompages/Stats/Volleyball/2011%20Season/TEAMSTAT.HTM?path=wvball

  3. Hei Kata!
    Kokemusta on myös dopingtestistä, se oli meidän pronssikaudella playoff pelin jälkeen. Kyllä siinä ramppikuumeesta voi puhua, kun toinen tuijottaa metrin päässä, että tuleeko mitään. No ompahan sekin nyt koettu ja puhdas oli näyte🙂.
    Arkansas ja Little Rock kuulostaa tosi kotoisalta, olin siellä upealla 5 viikon matkalla samaisena pronssi keväänä. Sano tutuille terveisiä!😀
    Iloa ja myös lepoa sun päiviin!!
    Täälläkin pääsee taas kohta katsomaan lentispelejä..🙂
    Halauksin Kirsi

  4. Moi Kirsi!

    Kyllä siinä tahtomattakin taitaa pieni ramppikuume iskeä, vaikka kuinka pissittäisi🙂
    Voi vitsi, mä en muistanutkaan, että toi oli just sun kohde sillä reissulla. Aivan ihanan romanttinen pikkukaupunki!
    Mä laitan jossain vaiheessa pari kuvaa sieltäkin.
    Aurinkoista syksyn jatkoa!

    Halauksin,
    Kata

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s