Anna Katariina

Boston Bound

2 kommenttia

Viime viikon keskiviikkoaamuna meidän lento laskeutui Bostoniin noin kympin aikoihin. Wesley sai töidensä puolesta vuokra-auton, joten haettiin se, ja ajettiin hotellille. Sitten otettiin metro keskustaan, ja lähdettiin suunnistamaan Chinatowniin. Kiinalaisia ja aasialaisia alkoi pikkuhiljaa vilistä vastaan, ja lopulta löydettiin myös Chinatownin portti, jotta saataisiin pakolliset turistikuvat.

Seuraava osoite oli Freedom Trail -kävelyreitti, joka vei meidät ympäri kaupunkia (kilometrejä tuli varmaan noin 10-15!!). Kierrettiin kaiken maailman historiallisia rakennuksia sekä paikkoja (Boston on yksi USA:n vanhimmista kaupungeista), ja opin paljon Amerikan historiasta.

Tässä Bunker Hill -torni, johon kiivettiin 294 porrasta.. Hyvä treeni, pikkasen hapotti ja puuskutti, kun päästiin ylös asti. Kivat näkymät koko kaupunkiin. Boston on rannikkokaupunki, ja sen läpi/vierestä virtaa myös joki.

Ja tässä ollaan Bostonin satamassa.

Illalla pitkän päivän jälkeen hypättiin hotellin porealtaaseen, ja iltapalaksi oli Cheesecake Factoryn juustokakut, NAM! Uni maistui aika hyvälle. (Oltiin herätty jo klo 3:30, kun lento Atlantasta lähti niin aikaisin.)

Torstaina Wesleyn konferenssi alkoi, ja mä jäin sänkyyn köllimään.. Lopulta sain itseni ylös, ja kävin treenaamassa fitnesshuoneessa. Oon oppinut nauttimaan täällä myöhään nukkumisesta. En muista, että kotona olisin monestikaan nukkunut yli kymmeneen. Silti se vieläkin tuntuu ”ajan haaskaukselta”, mutta kun herää melkein joka aamu viideltä tai kuudelta, ja päivät menee opiskellessa ja treenatessa, välillä on ihana vaan nukkua pitkään, katsoa telkkaria, laiskotella, ja maata sängyssä.

Treenin jälkeen mä suunnistin hotellin viereiseen ostoskeskukseen shoppailemaan, ja illalla mentiin Wesleyn kanssa ulos syömään. Satuttiin pahaan ruuhka-aikaan, ja normaalisti 5-10 minuutin matkaan meni sellainen 45 minuttia. Ravintola oli aivan kaupungin keskustassa, pääkadun varrella. Tuli ihan Helsinki mieleen, hieman isommassa mittakaavassa vain. Tässä kuva kotimatkalta, Bostonin iltahämärästä.

Perjantaina mä suunnistin metrolla takaisin samalle edellisillan kadulle (taas ostoksille). Oli H&M ja muitakin kivoja kauppoja. Ja tuli ihan Suomi mieleen. Sehkä senkin takia, mut kaupoissa oli jo syysvaatteita!! Syysvaatteita tarvitaan Mobilessa vasta lokakuun lopussa.. Ois tehnyt mieli ostaa kaiken maailman huiveja ja pitkähihaisia, villapaitoja yms. mutta mennään nyt vielä pari kuukautta shortsilinjoilla. Oli ihana vaan kävellä rauhassa, katsella ihmisiä, ja tutkailla uutta kaupunkia. Boston on siinäkin mielessä enemmän ”suomalainen”, kuin eteläisen USA:n kaupungit, että siellä ei kadun kulkijat moikkaa vastaantulevia. En muista oonko aikaisemmin maininnut, mutta in the deep South (etenkin Alabama, Georgia, Mississippi) ihmiset on tosi ystävällisiä ja kaikki morjenstaa kaikkia, vaikka et tuntisikaan vastaantulijoita. (Mulla oli aika vaikea totutella tähän, sillä Suomessahan kaikki vaan kääntää katseen pois ja tuijottaa katulaattoihin.. Mutta nyt alkaa jo sujumaan aika sulavasti.)

Wesleyn konferenssin ja mun kaupunkikierroksen jälkeen hypättiin Charles River -laivaan, ja ajeltiin tunteroinen pitkin jokea, oppaan kertoessa kaupungin historiasta ja eri rakennuksista.

Illalla saatiin sitten hotellilta tandem-pyörä käyttöön, ja käytiin kierros MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) ja Harvardin campuksilla! Bostonissa on aivan järjetön määrä yliopistoja, muistaakseni yli 50, jos ei enemmänkin. Nämä kaksi, sekä Boston University, ovat aika ”fiksuja” paikkoja.. Tässä ollaan at the Harvard Square, tosi lähellä Harvardin kampusta.

Illalla käytiin vielä Fenway Parkissa, missä Boston Red Sox pelaa pesispelinsä – tällä kertaa vastassa oli New York Yankees! Päästiin tosi lähelle stadionia, vaikka ei ostettukaan lippuja (Bostonin liput myydään aina loppuun, ja hinto olisi ollutkin lähemmän $100.. No thanks. Cheesecake Factoryn kautta hotellille pakkaamaan.

Lauantaina lennettiin takaisin Atlantaan, ja sieltä ajettiin Vidaliaan, missä Wesley asuu. Matkan varrella käytiin syömässä Hootersissa.. Mun eka kerta tässä miesten suosimassa ”urheiluravintolassa” (ne kerääntyy sinne katsomaan pesis/koris/futismatseja telkkarista). Osasyy suosioon saattaa olla myös tarjoilijat, jotka pukeutuu pienen pieniin oransseihin shortseihin (pakarat vilkkuen) ja lyhyeen toppiin. Tarjoilijan tulee olla timmi tyttö, jolla on kiva hymy, isot tissit ja flirttailutaito! (Kuva AdPulpin nettisivuilta)

 

2 thoughts on “Boston Bound

  1. Kiitos kaunis mukavista raporteistasi! Jos jotain saa vielä toivoa niin millanen näkemys tai tunne rapakon sillä puolen on tästä orastavasta niukan kasvun ajasta, USAn velanotosta ja velkaluokituksen laskusta…huomataanko siellä Euroopan velkaongelmaa ynnä muuta mitkä asiat koetaan tärkeiksi…
    Miten näitä asioita käsitellään opintojen yhteydessä talousopintojesi tässä vaiheessa.
    No kuiteskin tästäkin aiheesta haluaisin kuulla kommenttejasi

  2. Hei! Etenkin heinäkuun kurssilla käsiteltiin tosi paljon tämänhetkistä talouden tilaa. Silloin huomio keskittyi USA:n omiin ongelmiin, velkakattoon ja velkaluokituksen laskuun, mutta myös Euroopan ongelmat mm. Kreikkoineen ja Italioineen oli mukana keskusteluissa. Uutiset täällä pyörii taantuman/laman aiheissa jatkuvasti, 24/7. Eli kyllä siis Euroopan ja muun maailman asiat huomioidaan, mutta huomio silti kiinnittyy enemmän USA:an – vaika toisiinsa sidonnaisia ovatkin.

    Tämä heinäkuun kesäkurssi opetti mulle tosi paljon, professori oli aivan mahtava ja mun taloustieto kasvoi noin 100% (mutta se on siltikin vielä liian matala). Ensimmäiset pari vuotta mun kurssit käsitteli enemmän yleisiä aineita, ja vasta nyt oon pääsemässä kunnolla syvälle oman aineen opintoihin. Maanantaina alkaa taas koulu, ja tieto jatkaa karttumistaan. Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s