Anna Katariina

10,000

5 kommenttia

Hei taas! Teitä on nyt 10,000. Aika hullua.. Iskä on varmaan klikannut sen 5,000 kertaa, mutta silti pistää kyllä hymyilemään, että lukijoita riittää.

Tämä viikko oli kevään viimeinen treeniviikko joukkueen kanssa, ohjelmassa testit punttiksella. Kaikki tulokset parantui, joten taidan olla ihan oikealla tiellä.

Tiistaina käytiin tyttöjen kanssa syömässä ja vuokrattiin leffa. Ajatus oli mennä keilaamaan, mutta leffailta kuulosti loppujen lopuksi houkuttelevammalta ja myös halvemmalta. Oli hauskaa ja teki hyvää saada ajatukset taas pois arjesta.

Torstaina oli mun työharjoittelun viimeinen päivä. Sama linja jatkui tälläkin viikolla, en valitettavasti oppinut mitään uutta, samat sihteerin työt ja samaisen sähköpostin lähettäminen uusille työnhakijoille ei oikein karttanut mun finance-tietoutta. Mutta hieno ja erittäin arvokas kokemus kuitenkin, sekä iso plussa kun aikanaan oikeita töitä alan etsimään. Nyt siis yksi viikko vielä koulua ja perjantaina alkaa loppukokeet. Torstaina 12. päivä olen vapaa koulusta ja saan nauttia oikeasta lomasta perheen kanssa! Mun pitää muuttaa tästä kämpästä pois kesän ajaksi, koska suurin osa asuntoloista suljetaan kesän ajaksi. Aloitan pakkailut jo tänään, sillä tavaraa on kertynyt kahdessa vuodessa aika lailla.

Wesley yllätti mut torstaina ilmestymällä oven taakse taas kukkaset kädessä. Sen oli tarjoitus tulla vasta perjantaiaamuna, mutta olikin päässyt töistä tosi aikaisin, ja ajoi tänne suoraan yhdessä päivässä. Perjantaiaamuna herättiin sattumalta juuri oikeaan aikaan katsomaan, kun William ja Kate menivät naimisiin. Sen jälkeen aamupäikkärit ja Wesley tuli mun mukana kouluun. Ilta meni rauhallisissa merkeissä, oltiin molemmat tosi väsyneitä ja simahdettiin aikaisin.

Lauantaina meidän joukkue oli töissä naisten golf-kiertueen osakilpailussa (LPGA-tournament). Haaveilin tapaavani Minea Blomqvistin, mutta hän oli ilmeisesti tippunut jo toisella kierroksella edellisenä päivänä. Mun golf-tietous kasvoi noin 100% viikonlopun aikana (tai oikeastaan tämä tietoisuus alkoi jo edellisenä viikonloppuna, kun pelattiin frisbeegolfia pleikkarilla ja opin paljon golftermejä). Meidän tehtävänä oli pareittain kulkea kahden golffarin kanssa ison pistetaulun kanssa, jotta katsojat näkisivät tilanteen. 18 reikää, mukavasti kävelyä ja aika hurjia golfkärrykuljetuksia. Pelaajat, joiden pisteitä me pidettiin, olivat lopulta sijoilla 71 (Marcy Hart) ja 16 (Stephanie Sherlock). Sherlock on nuori kanadalainen lupaus. Hänen isänsä kulki mukana, ja meillä oli hyvät juttutuokiot hänen kanssaan. Kun hänelle selvisi, että olen Suomesta, hän alkoi laskemaan ”yks, kaks, kolme, neljä, viisi”! Olin aivan ällikällä lyöty, ”miten ihmeessä sä osaat suomea?” Hänen isoäitinsä oli syntyjään suomalainen, muuttanut nuorena Kanadaan. Lisäksi hän oli pelannut ammattilaisjääkiekkoa jonkun suomalaisen kanssa (nimen valitettavasti jo unohdin).

Lauantaina käytiin leffassa ja syömässä kavereiden kanssa. Tänään Wesley lähti aamupäivällä ajamaan takaisin Georgiaan, ja mä jäin tuskailemaan arkeen-palaamis-ongelmien kanssa. Päivä mennyt aika lailla hukkaan; löhöillessä, telkkaria katsoessa, syödessä ja laiskotellessa. No, ei se mitään. Huomenna taas virkeänä uuteen viikkoon!

Mukavaa toukokuun alkua sinne Suomeen ja kiitos kaikille, jotka jaksaa lukea mun höpinöitä.

”The difference between an optimist and a pessimist? An optimist laughs to forget, but a pessimist forgets to laugh.” – Tom Bodett

5 thoughts on “10,000

  1. Moi Kata! Täältä sait taas yhden lukijan lisää huiman 10 000 jatkoksi. Löysin tänne vasta nyt, mut pikasilmäyksellä näyttää siltä, että lueskelen tätä varmasti myös jatkossa! Kivaa kevättä sinne toiselle mantereelle🙂

  2. En minä ihan noin monta klikkausta ole tehnyt vaikka harva se päivä tänne kurkistankin, ainakin jos ei muuten yhteydessä ole oltu😉 …ja pieniä porkkanoitakin keksitään

    Vaalien alla löytyi tietoa, kuinka monelta koneelta ja monestako maasta ehdokkaiden (ainakin sepon) sivuilla oli käyty. Näkyykö vastaavat tiedot sun blogilta?

  3. Moi Paukku! Kiva kuulla susta🙂 Hui kauhea kun on aikaa vierähtänyt edelliestä kerrasta. Kivaa kevättä myös sinne!!

    Ja iskälle, mä jään odottelemaan porkkanoiden maksuja. Ei näy noita tietoja mulla.. Päivittäiset, viikottaiset, kuukausittaiset kävijämäärät. Millä hakusanoilla on tultu blogiin ja mitkä on luetuimpia artikkeleita.

  4. Olen sun kesto lukija, tosi kiva kun kirjottelet! Voimia viimeisiin koitoksiin koulussa!!

  5. Kiitos Kirsi! Tänään oli eka koe ja hyvin meni. Nyt valmistautumaan ensi viikon koitoksiin🙂 Mukavaa viikonlopua sinne!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s