Anna Katariina

Hei maaliskuu, mihin menit?

5 kommenttia

Hupsheikkaa, kun aika taas vierähtänyt ja blogitus jäänyt. Kuluneen kuukauden ohjelmistoon on kuulunut kappas kummaa lentopalloa ja opiskelua, hieman myös fondueillallista kavereiden kanssa, rugbyottelun seuraamista, auringonottoa, työharjoittelua (jouduin olemaan reilun kuukauden pois töistä, kun oli hieman paperisotaongelmia – nyt sain amerikkalaisen sosiaaliturvatunnuksen ja pääsin takaisin töihin), autohuoltoa öljy- ja jarrupalavaihdon merkeissä, Mardi Gras / Fat Tuesday (suomalaisittain laskiaistiistai) juhlintaa ja kevätloman viettoa.

Viime viikko oli siis lomaa koulusta ja ajoin Wesleyn luo Georgiaan (melkein 8 tunnin matka, alkoi peppua jo vähän puuduttaa). Lomaviikko meni aivan liian nopeasti. Wesley oli arkipäivät töissä, joten mä kävin treenaamassa salilla, tein jonkun verran koulujuttuja, makoilin auringossa, nukuin, siivoilin kämppää ja kokkailin. Tuo viikko tuli niin kovaan tarpeeseen: en ollut nähnyt Wesleytä neljään viikkoon joten ikävä alkoi olemaan jo aika kova, sekä lisäksi kaipasin taukoa normaaliin arkirutiiniin ja opiskeluun. Kevät on ollut aika tiukkaa menoa koulun kanssa; joka ikinen viikko on vähintään yksi koe ynnä muita projekteja. Oli ihana vaan olla ja rentoutua ja nauttia laiskottelusta.

Nyt on akut ladattuina loppukevääseen. Meillä on ainakin kolme harkkaturnausta joukkueen kanssa – ensimmäinen nyt perjantaina täällä Mobilessa. Seitsemän viikkoa koulua, loppukokeet ja sitten perhe tulee mun luo kahdeksi viikkoa reissaamaan! Kesäkuuksi menen taas Wesleyn luo Georgiaan. Otan näillä näkymin kolme online-kurssia kesäksi. Heinäkuun alussa joukkue palaa taas Mobileen treenaamaan. Mun tavoite on valmistua kolmessa ja puolessa vuodessa normin neljän vuoden sijaan. Toivon, että saisin koulun päätökseen joulukuussa 2012. Hullua, miten lähellä se jo on!

Mukavaa kevään jatkoa sinne koti-Suomeen!

”Keep your face to the sunshine and you cannot see the shadow.” – Helen Keller

5 thoughts on “Hei maaliskuu, mihin menit?

  1. Hei Kata!

    Kaipailinkin jo sun kuulumisia! Ihana, kun olet saanut lomailla ja ladata akkuja loppukevääseen. Aika siistiä, että voit siellä ottaa aurinkoa ja nauttia lämmöstä! Intoa opiskeluun, voimia reeneihin ja peleihin ja aurinkoista kevään jatkoa!

    Halauksin Kirsi

  2. Hei Kirsi!

    Kiitos viestistä🙂 Aurinkoista kevättä myös sinne!

    Lämpimin terveisin,
    Kata

  3. Mitenkähän joutuin se ajanlasku siellä Ameriikassa oikein menee,kun sinä jo jouluna 2010 meinaat opinnoissa valmistua?
    Aika moni opiskelija täällä päin yrittää olla kauan koulun kirjoissa jostakin syystä. Onko sinulla kiire töihin, kotimaahan,ammattikentille vai muuten vaan opiskelu on niin hauskaa että kesät talvet jaksat pakertaa.

  4. Onko aikaero sinne sama kuin itärannikolle kun viestini lähetysajaksi ilmestyi 05.15?

  5. Hups, korjasin nyt tuon vuosiluvun – joulukuusta 2012 oli siis kyse. Mun viimeinen pelikausi täällä loppuu marraskuussa 2012, joten jos haluan lentopalloa jatkaa, niin en haluaisi siihen kovin pitkää taukoa väliin. Haluan tehdä myös maisterin tutkinnon, sillä tää koulu vastaa periaatteessa vaan kandin tasoa. Kyllä välillä tuntuu, että olisi kiva pitää lomaa kesällä, mutta haluan saada koulun päätökseen hyvällä tahdilla. Aikaero on tällä hetkellä 7 tuntia (normaalin 8 sijaan), koska me vaihdettiin kesäaikaan jo 1,5 viikkoa sitten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s