Anna Katariina

Menolippu maailmalle

Jätä kommentti

Kylmiä väreitä, riemunkiljahduksia, onnen kyyneleitä, hymykuoppahymyä ja hervotonta naurua. Yli puolentoista vuoden ajan tämä unelma on pitänyt mut liikkeessä. Oon taapertanut läpi myrskyisän metsän. Rakentanut sillan yli raivoisan meren. Ja tässä sitä vaan ollaan. Ylihuomenna lähtö.

Oli hetkiä – aika useitakin – kun luulin, että tämä unelma ei koskaan näe päivänvaloa. Pelkäsin paljon. Pelasin kaiken yhden kortin varaan. Ei varasuunnitelmia, ei mitään muuta. Muutamat itkut on tänä kesänä itketty, painajaiset nähty. Hammasta purren lähdetty treenaamaan, yksin. Veren maku suussa. Erakoiduin vielä enemmän kuin yleensä. Luulin romahtavani. Stressinsietokyky nousi noin 150%. Mutta mä tein sen, selvisin voittajana. Voitin itseni. 

Maanantaiaamuna nousen koneeseen kohti Alabamaa, Mobilea. Lentoliput on kylläkin vielä varaamatta, mutta kyllä tässä ehtii. University of South Alabama & Lady Jaguars are waiting for me! 

Paluulennon varaan joulukuulle. Toivottavasti saan siihen asti olla. NCAA ei ole vieläkään hyväksynyt mun pelilupaa. Still investigating my amateur status. Eihän siinä vielä kauaa ole kulunutkaan. Luulin inhoavani KELAa ja työkkäriä, mutta tämän kesän jälkeen pystyn kyllä luokittelemaan kyseiset toimistot parhaimpiin ystäviini. Toukokuussa ja kesäkuun alkupuolella olin vielä aika sinisilmäisen toiveikas. Kävin joka päivä noin 30 kertaa tarkistamassa, jos jotain olisi ilmestynyt mun Clearinghouse-profiiliin. Joka päivä heräsin autuaan onnellisena, täysin varmana siitä, että tieto tulee tänään. Ja tässä ollaan edelleen. Pikkuhiljaa tuo toivo hiipui, ja jossain vaiheessa valo tunnelin päässä tuntui katoavan kokonaan. Viime viikkoina tuo valo on kuitenkin syttynyt uudelleen, ja nyt se palaa jo suhteellisen vahvana. 

Mun teoria on, että NCAA:lla ei ole todistusaineistoa mua vastaan. Jos olisi, mun pelilupa olisi hylätty jo aikapäivää sitten. Ja nyt vaan piruuttaan viivyttävät mahdollisimman pitkälle, jotta saisivat tehtyä elämästäni vaikeaa. En tiedä onko toiveajattelua vai mitä, mutta tän teoria varassa uskallan ostaa lentoliput ja lähteä rapakon taakse. Vaikka sisintä kalvaa pelko, entä jos. Entä jos ne hylkääkin mut ja saankin tulla ensi viikolla kotiin häntä koipien välissä. Mutta se ei pelaa, joka pelkää. Vai miten se meni.. Rohkea rokan syö. Tahdon kuitenkin aloittaa pre-seasonin samaan aikaa joukkueen kanssa. En jaksa enää yhtään ylimääräistä päivää kotona murehtimassa, mitä tapahtuu. Haluan treenata joukkueeni kanssa, iPod-juoksut on nyt juostu. 

”Success is how high you bounce when you hit the bottom.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s