Meidän kausi loppui lyhyeen viikko sitten sunnuntaina. Perjantaina 11.11. pelattiin kauden paras peli FIU:ta vastaan ja voitettiin 3-1. Sitten jännäämään lauantaisen Troy-FIU pelin tulosta. Kyseinen viikonloppu oli siis runkopelien viimeinen, ja tilanne konferenssissa oli tosi tiukka. Periaatteessa meidän piti voittaa molemmat pelit ja tiettyjen joukkueiden piti hävitä (ja vielä tietyillä eräsuhteilla), jotta me päästäisiin kahdekasan joukkueen lopputurnaukseen Miamiin. No, FIU hoiteli Troyn, mikä oli meille hyvä. Sitten sunnuntaina me voitettiin FAU, jonka jälkeen vietettiin Senior Day – vikavuosikurssilaisten muistojuhla. Kaksi mun parasta ystävää/pelikaveria valmistuu nyt jouluna, joten mulla oli aika haikeat fiilikset.
Samaan aikaan jännitettiin myös ULL-Arkansas Little Rock pelin lopputulosta. ULL hoiti homman kotiin, mikä oli meille hyvä. Nyt oltiin siis neljän joukkueen kanssa tasapisteissä taistelemassa kahdesta viimeisestä paikasta lopputurnaukseen. Sääntötulkintoja oli monenlaisia: joidenkin mukaan meidän kuuluisi olla kahdeksan sakissa, joidekin mukaan me oltaisiin yhdeksänsiä. Sun Belt Konferenssin pomot yrittivät koko viikonlopun ajan kuumeisesti miettiä, mikä olisi reiluin ratkaisu tähän pulmaan. Pahimmassa tapauksessa kohtalo ratkeaisi kruunalla ja klaavalla.
Eikun kotiin odottelemaan, ja seuraavan viikon kokeisiin ja Miamin reissuun valmistautumaan.. Mutta sitten tuli valmentajalta viesti. “We didn’t make it.” Jossitteluja voisi jatkaa, jos Troy-pelin tuomarit eivät olisi vetäneet kolmatta erää tärkeästi kotiin, me oltais voitettu kyseinen peli 3-0. Ja niin ikään oltais oltu konferenssissa eräsuhteella 7:s. Mutta ei, jouduttiin kyseisessä pelissä neljänteen erään – mikä tosin voitettiin. Mutta jossitteut ei auta. Loppujen lopuksi kaikki boils down to the fact that we didn’t take care of business. Meidän peli alkoi rullaamaan liian myöhään. Alkukauden seitsemän tappion putki teki tehtävänsä. Ei voida syyttää ketän muuta kuin itseämme. Konferenssin 9:s sija ei paljon hampaita naurata.
Fiilis viime viikolla oli aika karu. En pystynyt keskittymään mihinkään. En pystynyt nukkumaan. Ei huvittanut treenata.. Viikonloppua kohti olo jo parani, ja nyt haavta on jo vähän parantuneet. Katseet kohdistettu uuteen kauteen.
Uudesta kaudesta puheen ollen. Meillä oli joukkuepalaveri perjantaiaamuna. Koutsi oli saanut potkut. Tilastot puhuu puolestaan: hän oli kahdeksan vuotta täällä päävalmentajana, jonka aikana 76 voittoa ja 173 tappiota (27 konferenssivoittoa ja 116 konferenssitappiota). Ei siitä sen enempää, en halua lähteä yksityiskohtia julkisesti ruotimaan. Sääliksi kävi häntä, mutta samalla aikaa olin myös toiveikas paremmasta ensi kaudesta.
Tässä lisää kuvia meidän peleistä.
Ylläolevat kuvat by Ali Nash and Dorene Nash.
Kausi on siis paketissa, ja nyt on aikaa olla normaali opiskelija. Viikon jälkeen huomasin, että se on tosi tylsää! Kävisi kyllä pikkasen aika pitkäksi, jos ei olisi lentopallo ja joukkueaktiviteetit täyttämässä päiviä. En saa oikein mitään aikaiseksi, kun on noin 100% enemmän aikaa käsillä mitä normaalisti.
Koulua enää vaivainen pari viikkoa. Keskiviikkona alkaa Thanksgiving-break. Mä meen tänä vuonna Opelikaan Wesleyn luo, sillä mun Atlanta-perhe ei vietä pyhiä tänä vuonna Atlantassa. Harmitti, sillä kuluneet kaksi Kiitospäivää on olleet aivan mahtavia. No, eiköhän me keksitä jotain mukavaa Wesleynkin kanssa. (:
Tässä vähän lisää joukkuekuvia.
Lisää aika makeita kuvia löytyy Michael Changin nettisivuilta.
Sitten toisiin ajatuksiin. Musta on tullut oikea nörtti/hikari (no ehkä olen aina vähän ollut, mutta nyt vielä enemmän). Tässä jokunen aika sitten mulla oli vähän alakuloinen päivä, väsytti ja tympi ilman mitään suurempaa syytä. No, tulin sitten kotiin ja aloin laskemaan Finance-laskuja. Oi sitä onnen ja ilon määrää, kun sain kaikista vaikeimmatkin laskut oikein! Ja vieläpä kysymättä neuvoa professorilta. Näin minä siis lievitän ahdistusta : korkolaskujen ja cost of capital probleemien parissa. Juttua koulukursseista ja syksyn aikana lisääntyneestä finanssi-viisaudesta tulossa jossain vaiheessa.
Syy tähän hikipinkouteen on tämä:
Kyseinen paperinpala on mun Freshman-vuoden syksyltä – muistaakseni koko collegeuran ensimmäinen koe. Muistan sen vielä kuin eilisen päivän. (: Joukkue oli reissussa, ja minä “yksin” kampuksella pelikieltoni takia. No, siinä oli sitten hyvää aikaa viettää viikonloppu kirjastossa Principles of Micro Economics -tenttiin päntäten. Meidän kurssilla oli noin 80 opiskelijaa ja vain (muistaakseni) kolme sai A:n. Arvosanat menee siis paremmuusjärjestyksessä A, B, C, D ja F hylätty. Professori antoi jokaiselle oppilaalle arvosanan tällaisella paperinpalalla. Itse laitoin sen Marimekko-penaaliini, josta sitten sen taas myöhemmin löysin ja ajattelin säilyttää mukavana muistona.
Pääpointti on siis se, että oon nyt ihan koukussa opiskeluun ja A-arvosanojen keräilyyn. Joskus tuntuu, että pää räjähtää.. Miksi pitääkin olla niin perfektionisti? Mutta sitten taas.. On se niin hauskaa. Ainakin suurimmaksi osaksi. Ja erittäin palkitsevaa.
Mitäs muuta täällä on kuluneiden viikkojen aikana tapahtunut.. Hyppäsin opiskeluoravanpyörästä tässä jokunen lauantai sitten ja vietin rentouttavan päivän kaverin kanssa lounastellen ja ostoksilla käyden. Myös spontaaniutta on ollut havaittavissa, mikä on tosi hyvä juttu (sillä jos ette ole huomanneet, oon aika kaavoihini kangistunut kotihiiri).
Kuinkakohan monta lukijaa oon jo menettänyt.. Voisi yrittää pitää kirjoitusvälin vähän tiukempana, jotta jutut ei venyisi näin pitkiksi.
Vielä ainakin yksi tarina. Pääsin edustamaan Suomea Mobile International Festivaaleille. Yhteisten tuttavien kautta löysin Skandinavia -porukan, jossa on ihmisiä Ruotsista, Norjasta, Islannista, Tanskasta (mutta ei Suomesta). Periaatteessa ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Pohjoismaista tänne, ja nyt tapaavat täällä säännöllisesti kotikulttuureitaan muistellen sekä kielitaitojaan harjoitellen. Suurin osa oli vanhempia ihmisiä, jotka ovat asuneet jenkeissä jo vuosikymmeniä. Long story short, pääsin lipunkantajaksi ja tutustuinpa siinä samalla suomalaiseen tyttöön, joka on lukiovaihdossa täällä Mobilessa!
Mun suomen kieli on ollut aika kankeata viime aikoina. Hyvä esimerkki Skype-keskustelusta äitin ja iskän kanssa. Kata: “Mun täytyy vaihtaa autoon kaksi rengasta, ne alkaa oleen jo tosi kuluneet. Mä käyn kierroksen parilla huoltsikalla, ja selvitän, kuka maksuttaa vähiten.” Äiti ja iskä purskahti nauruun, ja mä olin vaan että “mitäs te nyt oikein nauratte?”. Sitten tajusin, että taitaapi tuo “maksuttaa” -sana olla aika hoono soomi. No, enää 23 päivää ja mä oon kotona!
“Adventure is not outside; it is within.” – Ray Stannard Baker
